Sivut

24.12.2011

Hyvää joulua!

On siis jouluaatto.
Sain paistettua laatikot eilen ja kinkku saatiin uuniin puolenyön aikaan. Ajatuksena oli, että kinkku on valmis klo5-6 aikaan aamulla, mutta kello on jo puoli kymmenen ja kinkku on aina vain uunissa. Meillä paistetaan kinkku tosi alhaisessa lämpötilassa (100-115 asteessa). Tällä tavalla saadaan tosi mehevä kinkku. Ja kyllä on hyvää. :)

Lahjoja meillä on luultavasti ihan liikaa. 80% lahjoista tuli Lapsen isovanhemmilta, joten en voi asialle yhtään mitään.
Haimme Miehen kanssa kuusen sisälle eilen illalla, kun Lapsi oli saatu nukkumaan. Aamulla, kun Lapsi heräsi, oli kuusi suuri ihmetyksen aihe. :)
Pukkikin tulee käymään illemmalla. Luulin, ettei pukkia tule, mutta eräs Miehen kaveri sanoi käyvänsä kierroksella ja olemme sopivasti matkan varrella. Toivottavasti Lapsi ei huuda oikein kovasti....

Noin kuukausi ennen joulua alkoi töissä kiire ja tämän viikon kruunasi Lapsen korvatulehdus. Mun "joululoma" alkoi siis pari päivää aikaisemmin kuin oli suunniteltu. 
Näin meillä tänä vuonna.

Oikein hyvää joulua kaikille.