Sivut

30.1.2011

Pitäähän tätäkin kokeilla.

Tämä on siis ihan ensimmäinen blogini.
Kovin suuria odotuksia minulla ei ole tämän suhteen, jos nyt joskus saisi ajatuksia ja tunnelmia kirjoiteltua tänne. 
Perheeseemme kuuluu minä, mies ja lapsi. Lapsi täyttää kohta kaksi vuotta, joten ylimääräistä vapaa-aikaa ei hirveästi ole. Vähäinenkin vapaa-aika menee käsitöiden parissa. Lähinnä neulon kaikenlaista pientä, sukkia ja lapasia enimmäkseen. Kesällä saattaa virkkuukoukku eksyä käteen, mutta siitä ei sen enempää tällä kertaa.

Blogin nimi tulee siitä, kun Lapsi haluaa syliin. Ollaan kysytty, haluaako Lapsi "sylkkyyn" ja Lapsen oma väännös sanasta on "kynkkyyn". S- ja l-kirjaimet eivät vielä ole löytyneet. Myös r-kirjain on hukassa. Hurmaavaa kuunnella millaiseksi sanat muotoutuvat pienen suussa. Esim. keittiö vaihtuu muotoon "teikkö". :) 

Mietiskelin jo raskausaikana blogin perustamista, mutta se jäi...olen laiska aloittamaan jotain uutta. Nyt vain iski into kokeilla tätä, kun on muutakin uutta menossa. Katsotaan nyt kuinka usein tulee päivitettyä kuulumisia. Yritän olla ottamatta stressiä asiasta.